Saathan tarpeeksi D-vitamiinia? Puute voi aiheuttaa tämän verisuonillesi!17.05.2011 D-vitamiinin puute voi tuloksien perusteella johtaa verisuonien heikentyneeseen toimintaan, mikä puolestaan voi olla osallisena esimerkiksi korkean verenpaineen tai sydän- ja verisuonitautien kehittymisessä. D-vitamiini on äärimmäisen tärkeä vitamiini, jonka puute voi johtaa jopa luuston osteomalasiaan eli luuston pehmenemiseen ja murtumisherkkyyden lisääntymiseen. Tuoreen Emoryn yliopistossa Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan D-vitamiinin puute voi luiden pehmentymisen lisäksi aiheuttaa myös valtimoiden jäykistymistä ja verisuonien seinämien rentoutumisen kyvyttömyyttä jopa muuten terveillä ihmisillä.Tutkimuksen tulokset vahvistavat aiemmissa tutkimuksissa saatuja viitteitä siitä, että D-vitamiinilla on suuri rooli verisuonien terveydessä. D-vitamiinin puute voi tuloksien perusteella johtaa verisuonien heikentyneeseen toimintaan, mikä puolestaan voi olla osallisena esimerkiksi korkean verenpaineen tai sydän- ja verisuonitautien kehittymisessä. D-vitamiinin puute kovettaa valtimoita
Emoryn yliopiston tutkimukseen osallistui kaikkiaan noin 550 normaalissa terveydentilassa olevaa henkilöä, joiden keski-ikä oli 47 vuotta. Tutkittavien keskimääräiset veren 25-hydroksivitamiini D-tasot (D-vitamiinin varastomuoto) olivat 31,8 nanogrammaa millilitrassa. Noin kolmasosalla tutkittavista oli riittämättömät (alle 30 ng/ml) ja lisäksi 14 prosentilla jopa puutteelliset (alle 20 ng/ml) D-vitamiinitasot. D-vitamiinitasojen nostaminen auttaa!Emoryn yliopiston tutkimuksessa havaittiin kuitenkin, että D-vitamiinitasojen nostaminen auttaa verisuonien toimintaan.
|
14.05.2012 | Turun yliopisto:D-vitamiinia MS -tautiin |
27.04.2012 | Aiheuttaako Karppaus diabeteesta? |
22.03.2012 | D-vitamiini laihduttaa ja polttaa rasvaa sekä alentaa kolesterolia |
29.09.2011 | LDL paha kolesteroli ei olekkaan huono asia! |
29.09.2011 | B 12 vitamiinin puutos voi aiheuttaa aivojen kutistumista |
17.05.2011 | Saathan tarpeeksi D-vitamiinia? Puute voi aiheuttaa tämän verisuonillesi! |
26.04.2011 | Liikunta ja vähäkalorinen ruokavalio - tehokkain tapa laihtua |
26.04.2011 | Siedätä älä välttele (allergia) |
26.04.2011 | Diabeetikon liian vähäinen suolan saanti voi altistaa vakavalle munuaissairaudelle |
26.04.2011 | Hunaja toimii kuin antibiootti |
26.04.2011 | Riittävästi D-vitamiinia saavat alle 75-vuotiaat naiset saattavat säästyä silmänpohjan ikärappeumalta muita todennäköisemmin |
26.04.2011 | Kuitu pidentää ikää |
26.02.2011 | Unen pituus vaikuttaa sydän- ja verisuonitautien riskiin |
18.02.13 | Aina kysytään mitä OptiMSM :n yhteydessä oleva logo ja KalaHealth -nimi tarkoittaa |