Jodikelp 300 ug 125 tabl./Jod Kelp 300 ug 125 tabl.
Luonnon jodia kelp-levästä
Kullanruskeaa Undaria pinnatifida -merilevää, japanilaiselta nimeltään Wakame, käytetään yleisesti japanilaisessa keittiössä varsinkin miso-keitossa ja tofu-salaatissa. Tätä nopeasti kasvavaa kelp-levää viljeltiin Japanin rannikkoalueilla jo 700-luvulla. Nykyään tiedetään, että kelp sisältää muiden ravintoaineiden lisäksi runsaasti jodia, joka on tärkeä hivenaine mm. kilpirauhaselle.
Jodin saanti on Suomessa tyypillisesti niukkaa. Parhaita jodin lähteitä ruokavaliossamme ovat maito, kala, kananmuna ja jodioitu suola. Vuorisuola tai puhdas merisuola eivät sisällä jodia, ellei sitä ole erikseen lisätty. Puhdistamatonkin merisuola sisältää luonnostaan vain vähäisen määrän jodia.
Jodille on hyväksytty EU:ssa viisi terveysväitettä. Jodi edistää normaalia kognitiivista toimintaa ja hermoston normaalia toimintaa. Kognitiivista toimintaa on esimerkiksi tiedon vastaanottaminen, käsitteleminen ja muistaminen sekä kyky puhua, lukea ja kirjoittaa. Se siis liittyy ihmisen älyllisiin kykyihin, joiden ansiosta normaalit päivittäiset toimet ovat mahdollisia.
Toinen tärkeä vaikutusalue on alussa mainittu kilpirauhanen. Jodi edistää kilpirauhashormonien normaalia tuotantoa ja kilpirauhasen normaalia toimintaa. Jodia tarvitaan myös normaaliin energia-aineenvaihduntaan, ja lisäksi se edistää ihon pysymistä normaalina.
Jodin päivittäinen tarve aikuisille on 150 µg (mikrogrammaa), ja suurin turvallinen saanti jatkuvassa käytössä (ns. UL-arvo) on 600 µg päivässä.
Ainesosat: Täyteaine (mikrokiteinen selluloosa), dikalsiumfosfaatti, kelp-merileväuute (Undaria pinnatifida), paakkuuntumisenestoaine (rasvahappojen magnesiumsuolat).
Annostus (aikuiset): 1 tabletti päivässä nesteen kera aterian yhteydessä.
Annostusta ei saa ylittää. Ravintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Säilytettävä lasten ulottumattomissa.
Vaikuttavat aineet:
1 tbl
Kelp-merileväuute
30 mg vastaa kelp-merilevää
Kosttillskott, 125 tbl. KELPALG TABLETTER
Dygnsdos: 1 tbl
Innehåll: 125 tabletter/18,7 g
Verksamma ämnen: 1 tbl
Kelpalg extrakt 30 mg
motsvarar kelpalg 120 mg
varav naturlig jod 300 µg (200%)
*) av jämförelsevärdet för det dagliga intaget.
Ingredienser:
Fyllnadsmedel (mikrokristallin cellulosa), dikalciumfosfat, kelpalg extrakt (Undaria pinnatifida), klumpförebyggande medel (magnesiumsalter av fettsyror).
Dosering:
Vuxna: 1 tbl om dagen med vätska i samband med måltid. Doseringen får ej överskridas. Kosttillskott är inget alternativ till en mångsidig och balanserad kost eller hälsosam livsstil. Förvaras oåtkomligt för barn.
Tuote: 76
